Mulla oli aivan järkyttävä yö. Otin illalla Mirtazapinin ja 45 minuutin päästä silmät oli niin raskaat, ettei niitä jaksanu pitää auki. No, nukahdin ja koko yö menikin sitten siinä, että pelkäsin olevani hullu ja kuolevani siihen paikkaan. Tuntu, että mun ruumis nukku ja pää valvoi. En pystynyt avaamaan silmiä, nostamaan jalkoja tai käsiä soittaakseni äitille alakertaan, että mikä mua oikein vaivaa. Ajatukset laukkasi ja pelkäsin, etten enää pysty ikinä nousemaan sängystä.
Tänään onneksi tuli puhetta tästä mun enon kanssa. Se alkoi nauramaan ja sanoi, että se on ihan normaalia varsinkin, jos on stressaantunut.
Toivottavasti ensi yö on parempi.
Ollaan tänään äitin kanssa laitettu jouluvalot pihalle ja käyty kaupassa. Edelleenkin, I'm happy :)
Olin polilla lääkärin vastaanotolla tänään. Lääkäri antoi sairaslomaa tämän vuoden loppuun asti. Lisäksi se määräsi unilääkkeeksi Mirtazapinia 7,5 mg/ilta. Ketipinoria lähdetään purkamaan, 50 mg:aa parin päivän välein. Puhuttiin mun itsetuhoisista ajatuksista ja se sano, ettei määrää mitään semmoisia lääkkeitä mulle millä saisi tapettua itsensä. Lääkäri sanoi, että voisin ihan hyvin lopettaa lukion ja mennä töihin tai ammattistarttiin. Hän ei ollut onneksi todellakaan laittamassa mua osastolle, koska kuulemma tuntee mut niin hyvin,joten hän ajatteli ettei siihen ole tarvetta.
Mulla oli tänään terkkarille aika. Puhuttiin mun itsetuhoisista ajatuksista ja hän oli sitä mieltä, että sairasloma on hyvä vaihtoehto. Sitten se halusi, että pyydetään opokin paikalle. Se opo on tosi ihana ja sen takia en haluaisi sanoa sille, että mulla on paha olla. Se on kuitenkin yrittänyt mun eteen parhaansa. Jotenkin tulee semmoinen olo, että mä satutan sitä, koska se on aina kyynel silmässä, kun kerron mun olosta. Sovittiin, että jos saan sairaslomaa, vien sen lapun lukiolle maanantaina. Koulun aloittaisin tammikuussa. Terveydenhoitaja sano, että mulla on hyvä terapeutti ja lääkäri ja että olen hyvissä käsissä.
Menin siitä sitten suoraan terapiaan, jossa terapeuttini ehdotti kolmatta käyntiä viikossa. Se voisi olla ihan hyvä idea, että saisin purkaa ahdistusta. Huomenna mulla on polilla lääkäriaika, joten saa nähdä mitä lääkäri sanoo terapian lisäämisestä ja lääkkeistä.
Nyt kun olen ollut pois koulusta, tuntuu ettei mulla saa olla paha olo. Silti ahdistaa välillä aika paljon. Haluaisin jotain pilleriä, jolla olo olis kuin taivaassa...
Ajattelin eilen aamulla, että nyt mä teen sen. Tapan itseni. Ei mulla ollut lääkkeitä,koska ne oli äidillä, joten ajattelin, että viiltelen itseäni. Luulin, että se helpottaa. En kuitenkaan tehnyt mitään itselleni, koska pelkäsin sitä kipua. Ei ne arvetkaan mitkään hehkeän näköiset ole. Ne on muistuttaa aina pahasta olosta.
En mennyt eilen kouluun ja terapeutti sano mulle, että mä voisin pitää sairaslomaa joulukuun loppuun. Mä oon nyt kotona loppuviikon ja perjantaina lääkärissä pyydän saikkua. Jos lääkäri ei sitä määrää, niin keskeytän ne säälittävät kaksi kurssia, jotka mulla nyt on.
Mulla menee nyt lääkkeinä Abilify 2x15 mg aamulla ja Ketipinor 2x100 mg illalla. Tarvittaessa Opamox. Tuo Abilify vaihdettiin mulle reilu kuukausi sitten, koska Risperidonista tuli sivuvaikutuksina painon nousu ja menkkojen poisjäänti. Kun tämä uusi lääke vaihdettiin, mulla oli ihan hyvä olo. Nyt kuitenkin ahdistus ja itsetuhoisuus sekä äänien kuulemiset ovat lisääntyneet. Pelkään ihan hirveästi olla yksin kotona, koska luulen, että joku tulee tappamaan mut. Pitäisiköhän mun pyytää jotain uutta lääkettä rinnalle vai koittaa vielä tuota Risperidonia? Ehkä se selviää perjantaina, kun menen lääkärin puheille. Pelkään, että se lääkäri laittaa mut osastolle, kun kerron näistä itsetuhoisista ajatuksista!
Ihanaa kun tulee joulu, saa ostaa lahjoja ja rentoutua. Oon ostanut jo lahjoja sisaruksille ja kummilapsille. Niin joo, en ole varmaan kertonut, että minua on pyydetty kahden vauvan kummiksi. Toinen syntyi toukokuussa ja toinen lokakuussa <3 On onneksi mun elämässä hyviäkin asioita, vaikka niitä onkin aika vahän, tänne tulee vain niin helposti kirjoitettua ne huonot ja ahdistavat asiat.
Psykoterapian alkaessa Mila oli 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen. Hänelle oli sovittu yhdeksännen luokan suoritus erityisjärjestelyin ja peruskoulu tuli hyvin arvosanoin suoritettua. Psykoterapian alussa Milaa vaivasi ahdistukset ja äänet sekä erilaiset pelkotilat. Milan historiaan sisältyi koulukiusaamiskokemukset ja ystävän kuolema.
Terapiassa on tutustuttu Milan elämään ja historiaan. Esiin tulee runsaasti pelkotilanteita ja ahdistusta. Välillä Mila pelkäsi, että hänet surmataan tai hänen perheenjäsenille sattuu jotain pahaa. Vastaan tulevat ihmiset tuntuivat pelottavilta. Mila on kertonut kokemistaan ruuminsa ylkopuolella olosta, kuulemistaan äänistä ja ahdistusoireistaan. Keskusteluissa on yritetty ymmärtää, mikä merkitys näillä tuntemuksilla voisi olla ja miten niihin voisi saada hallintaa ja ymmärrystä.
Peruskoulun jälkeen Mila päätyi hakemaan lukioon. Opiskelusuunnitelmaksi vahvistui lukion suorittaminen neljässä vuodessa. Syksyllä jaksossa oli 2-3 ainetta. Opinnot lähtivät aluksi hyvin liikkeelle. Jännnityksiä toki esiintyi isompaan ryhmään mennessä, mutta onnistumisiakin koulunkäynnissä oli. Mila pystyi muuttamaan suunitelmiaan, kun jotain vaikeuksia opinnoissa tuli. Keskusteluissa olikin pääpaino monesti siinä, miten jonkin tilanteen saattaa nähdä monella tavalla ja miten tilanteista oppii selviämään. Kouluun lähtö on ollut usein hankalaa ja silloin ahdistus iskee tuoden ääniä ja fyysisiä oireita. Mila on joutunut työstämään äänten viestejä, joissa hän kuulee kehotuksia tappaa itsensä. Kurjaa tilanteessa on ollut se, että ahdistusta on ollut kuuden vuoden ajan.
Vuoden aikana olemme tutustuneet Milan asioihin. Jonkin verran tilanne on muuttunut parempaan suuntaan. Tunteita Milalle on tullut ja hän pystyy pitämään hieman paremmin puoliaan. Terapiaan hän on sitoutunut.
Psykoterapeuttina esitän Milalle psykoterapian jatkoa kahdesti viikossa käynnein. Terapiaprosessi on lähtenyt hyvin käyntiin ja työtä on jatkettava.
Tältä musta tuntuu... Itsemurha on ollut mielessä jonkin aikaa. Äänet kuuluvat tälläkin hetkellä. Olin yksi päivä aivan varma, että nyt tapan itseni lääkkeillä. Mulla oli 200 tabua Ketipinor 100 mg:sta ja Risperidoneja 1 mg:sta 100 tabua. Ei tosin enää, hain dosetin ja äiti laittoi ylimääräset tabletit piiloon. En kuitenkaan uskalla tehdä sitä, koska en halua, että perheenjäsenet näkee mut kuolleena.
Oon alottanut lukion ja se on aivan perseestä. Aluksi se oli semmosta alkuhuumaa. Ahdisti, mutta pärjäsin. Sitten alkoi toinen jakso ja äidinkielen tunnilla piti tehdä esitelmä. Mulle tuli pakokauhu ja lopetin koko kurssin. No siitä kun päästiin tuntui, ettei mulla saisi olla paha olo. Kuitenkin äänet ja ahdistus jatkuivat.
Mua ahistaa ryhmätyöt ja esiintyminen aivan kamalasti. Vaikka mä joudun vain vastaamaan opettajan kysymykseen koko luokan kuullen tuntuu, ettei henki kulje ja sydän tulee pihalle.
Kolmas jakso alkoi viime torstaina ja siitä lähtien elämä on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä. Terveystiedon tunnilla opettaja haluaa aktiivisuutta ja ryhmätöistä tehdään joka tunti. Mä vihasin niitä tunteja ja ne ahdisti mua. Uskonnon tunnilla oli aluksi ihan jees, mutta sitten opettaja tänään kyllästyi puhumaan yksikseen ja pamautti meille ryhmätyön, joka pitäisi esitellä huomenna. Mun kanssa sitä julistetta teki kaksi tyttöä, Silja ja Amanda. No tää Amanda on nyt huomenna pois ja mä tiedän, että mun pitäisi kuitenkin esitellä yksin se juliste, koska Silja ei uskalla. Tämä Silja on myös mun kanssa samalla terveystiedon tunnilla. Oon ollut terkan tunnilta pois ja kysyin häneltä sitten, että mitä he ovat tehneet siellä. No se kertoi ja lähetin sen jälkeen tämmöiset viestit äitille:
klo 13.48
Ihan perseestä tää koulu. Uskonnon tunnilla tehtiin juliste ja se pitää esittää huomenna. Terveystiedosta Silja sano et ne tekee ryhmätöitä. Lopetan sen helskutin paskan terveystiedon.
klo 13.50
Turha sanoa et kyllä se siitä. Ihan vitun paskaa touhua.
klo 13.52
Sitten se huora uskonnon opettaja kysy multa et Mila mitä mieltä sä oot yhteisöllisyydestä. En ees muista et mitä vastasin.
klo 13.53
Kohta alkaa psykan tunti. Katotaan mitä tällä kertaa tulee. Paskaa niskaan vaan. Ei tätä jaksa.
Vähän alko runosuoni sykkiä... No, laitoin nyt viestiä opolle, että lopetan sen terveystiedon. En mä jaksa olla siellä.
Muutenkin on alkanut kuulua ihan epämääräsiä ääniä päässä. Ja kun joku asia alkaa ahdistaa tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.
Oonko kertonut täällä yhdestä pojasta, joka oli osastolla? Se teki korttitemppuja ja oli semmosen epämääräsen olonen, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sitten se muutaman päivän päästä se sano et tuu yhdeltätoista illalla mun huoneeseen. Mä olin silleen et ei paska, mitä se oikeen haluaa! No mä vastasin sille, että en varmana tule. No illalla kun meidän piti mennä nukkumaan tää poika sitten oikein juoksi mun perässä yläkertaan, jossa meidän huoneet oli. No mä juoksin vielä lujempaa ja ehdin laittaa oman huoneeni oven lukkoon. Kyllä te tiedätte, et mitä se halus... Mua pelotti ihan kauheasti ja ahdistun vieläkin siitä tilanteesta.
No nyt lukiossa terkan ja psykan tunnilla on samantyyppinen poika. Tai ainakin se muistuttaa mua tästä osastolla olleesta pojasta. Se kattoo mua oudosti ja tulee liian lähelle. Tiedättekö kun ihmisellä on oma reviiri? Mulla se on vähintään puoli metriä. Yhtenä päivänä me mentiin psykan tunnilla atk-luokkaan ja menin istumaan semmoseen paikkaan missä ei ollut muita ihmisiä. No tää poika tuli mun viereen istumaan vaikka muuallakin olisi ollut tilaa! Mua ahdistaa tommonen läheisyys ja en esimerkiksi kestä että joku koskee mun käsivarsiin. Mulle tulee siitä hirveän paha ja oksettava olo.
Mä luulin, et mulla olis kauheasti asiaa, mutta en muista enää muuta...
