Tietääkö kukaan mitä nuo minun diagnoosit ihan oikeasti tarkoittavat? Etenkin tuo tarkemmin määrittelemätön (ei-elimellinen) psykoosi.
Diagnoosi
F29 Tarkemmin määrittämätön
(ei-elimellinen) psykoosi
F98.80 Lapsuuden yleistynyt
ahdistushäiriö (traumaperäisiä dissosiaatio-oireita, voimakkaita pakko-oireita
lähinnä pakkoajatuksina, toimintakyvyn romahtaminen)
tiistai 13. marraskuuta 2012
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Muistin virkistystä
Löysin eilen illalla vanhan päiväkirjani, johon olin pari kertaa kirjoittanut. Aika rankkaa luettavaa näin äkiseltään. Kirjoitan ihan suoraan tänne, mitä olin kirjoittanut.
15.12.2011
Mun tekis mieli läpsiä Lindan (minun serkun,joka kiusasi minua) naamaa niin kauan, että sen typerältä naamalta lähtis se typerä virne ja sen hymy hyytyis. Mua oksettaa sen yritykset olla kaikkien kaveri ja varsinkin sen punastelut. Hävettää sen puolesta. Muut ei varmaan oo tajunnu, miten kaksnaamanen ämmä se on. 14 vuotta mä oon kestänyt sitä ja kärsinyt, mutta onneks mä nyt pääsen siitä eroon. Niin paljon mä oon saanut kärsiä sen takia, etten halua ajatella enää koko ämmää. Sen äitikin on semmonen käärme, ettei toista. Se oli sanonu mummulle, että Mila vaihtaa luokkaa, koska sillä ei oo kavereita. Mistä se voi tietää miks mä vaihdan luokkaa. Sen tyttö on tehnyt mut hulluks. Jonain päivänä mun tekis mieli tappaa itteni. Musta tuntuu niin pahalta, ku Linda on ku ei huomaiskaan mua. Mutta vaikka mä yritän, etten välittäis, silti mulle tulee ihan sairaan paha olo. Ja se tietää sen. Onneks mä keksin piilopaikan neljästä ja puolest kerrokesta.(Siellä ei ollut ikinä ihmisiä välituntisinkaan.) Siellä mä sentään voin rauhassa olla. Maanantaina ja tiistaina mä meen sinne uuteen luokkaan tutustumaan ja keskiviiko on ainut päivä milloin mun tarvii kestää mun luokkalaisia.
Jatkuu...
Tänään on ollut aika paska päivä. Linda on mulle taas hermostunut, enkä mä kestä sitä. Miten joku ihminen voi aiheuttaa noin paljon pahaa.
Mulla on niin ikävä Saraakin. Kun mä katon sen kuvaa, mä en voi tajuta, että se on kuollut. Hetki sitten Sara oli niin todellinen ja iloinen, että muakin se pristi. Sen onnellisuus oli tarttuvaa. Mä en ajatellut koskaan, että mun tuttu voi kuolla. Kun mä kuulin, että Sara on kuollut, ajattelin, että se on jokun sairasta pilaa. Mutta ei. Miten niin onnelinen ja rakastettu ihminen voi kuolla toisten virheiden takia. Parasta Sarassa oli sen nauru. Ei mulla oo enää mitään vanhassa luokassa, ku Sarakin on kuollut. Miks mä jäisin sinne.
Anteeksi Linda sä oot ollut ki (En tiedä miksi olen lopettanut tämän lauseen kesken, mutta tarkoitus varmaankin oli ikään kuin pyytää anteeksi Lindalta, mitä olin kirjoittanut.)
29.1.2012
On tapahtunut paljon asioita ja muutoksia. Uudessa luokassa ja koulussa on ylipäänsä jees. Mä en vaan jaksa tutustua kehenkään. Musta tuntuu, et mulla ei enää voi olla kavereita. Mä en halua enää puhua Lindalle. Onneks se vaihto riparia, mä en olis muuten jaksanut mennä sinne. Mun pitää päättää psykoterapia vai ei? Musta tuntuu, etten tarvi sitä, mutta toisaalta tarvisin sitä paljon.
Mitä jos mä kuolisin? Kuka mua jäis kaipaamaan? Ei varmaan kukaan. Mä en jaksa enää.
30.1.2012
Väsyttää ja kokeetkin on tulossa. Miten mä tajuan, ettei mun tarvi herätä aamulla niin aikasin? Mua pelottaa, että joku nappaa mut. Miks?
1.2.2012
Västtää ihan sairaasti. Kukaan ei enää usko, että mulla voi olla joku ihan oikeasti kipeä, koska oon valehellu niin paljon, että saisin olla koulusta pois. Nytkin maha ihan sairaan kipee, mut äiti ja mummu sanoo, et ei siinä mitään oo. Onneks saan olla huomenna pois koulusta. Mä en jaksa teeskennellä, et jee, kylläpä mulla onkin kivaa, ku koko ajan pitää kattoa näkyykö Lindaa ja ajatella, et mitä jos joku nappaa mut, mulla ei saa olla kavereita ja että mä en jaksa enää. Mä sanoin äitille ekaa kertaa ihan ku ohimennen, et huomenna mä meen kuolemaan. Äiti luulee, et mä pelleilen näillä asioilla. Mut mä en oo ikinä ollut näin tosissani. En mä haluais kuolla, mut haluisin eroon tästä kaikesta paskasta ja alottaa alusta. Mä tekisin kaiken ihan toisin, jos vaan saisin alottaa ihan tyhjästä. Mutta nyt on pakko ponnistella tästä ja suoriutua kunnialla noista kokeista. En mä jaksa lukea aina vaan. Musta tulee varmaan paskakuski. Mä kulutin kaikki voimat ala-asteella ja seiskalla.
19.2.2012
Vois tappaa itteni. Pääsis kaikki helpommalla.
Onneksi löysin nämä kirjoitukset, saan näin vähän selville mitä mulle on tapahtunut. Olen nimittäin menettänyt muistini tuolta ajalta. Sen takia minä en tajua, että miten psykoterapia voi auttaa minua, jos en muista mitään. Ensimmäinen aika tuonne terapiaan olisi keskiviikkona. Jännittää vähän, koska joudun taas aloittamaan alusta, kaiken.
15.12.2011
Mun tekis mieli läpsiä Lindan (minun serkun,joka kiusasi minua) naamaa niin kauan, että sen typerältä naamalta lähtis se typerä virne ja sen hymy hyytyis. Mua oksettaa sen yritykset olla kaikkien kaveri ja varsinkin sen punastelut. Hävettää sen puolesta. Muut ei varmaan oo tajunnu, miten kaksnaamanen ämmä se on. 14 vuotta mä oon kestänyt sitä ja kärsinyt, mutta onneks mä nyt pääsen siitä eroon. Niin paljon mä oon saanut kärsiä sen takia, etten halua ajatella enää koko ämmää. Sen äitikin on semmonen käärme, ettei toista. Se oli sanonu mummulle, että Mila vaihtaa luokkaa, koska sillä ei oo kavereita. Mistä se voi tietää miks mä vaihdan luokkaa. Sen tyttö on tehnyt mut hulluks. Jonain päivänä mun tekis mieli tappaa itteni. Musta tuntuu niin pahalta, ku Linda on ku ei huomaiskaan mua. Mutta vaikka mä yritän, etten välittäis, silti mulle tulee ihan sairaan paha olo. Ja se tietää sen. Onneks mä keksin piilopaikan neljästä ja puolest kerrokesta.(Siellä ei ollut ikinä ihmisiä välituntisinkaan.) Siellä mä sentään voin rauhassa olla. Maanantaina ja tiistaina mä meen sinne uuteen luokkaan tutustumaan ja keskiviiko on ainut päivä milloin mun tarvii kestää mun luokkalaisia.
Jatkuu...
Tänään on ollut aika paska päivä. Linda on mulle taas hermostunut, enkä mä kestä sitä. Miten joku ihminen voi aiheuttaa noin paljon pahaa.
Mulla on niin ikävä Saraakin. Kun mä katon sen kuvaa, mä en voi tajuta, että se on kuollut. Hetki sitten Sara oli niin todellinen ja iloinen, että muakin se pristi. Sen onnellisuus oli tarttuvaa. Mä en ajatellut koskaan, että mun tuttu voi kuolla. Kun mä kuulin, että Sara on kuollut, ajattelin, että se on jokun sairasta pilaa. Mutta ei. Miten niin onnelinen ja rakastettu ihminen voi kuolla toisten virheiden takia. Parasta Sarassa oli sen nauru. Ei mulla oo enää mitään vanhassa luokassa, ku Sarakin on kuollut. Miks mä jäisin sinne.
Anteeksi Linda sä oot ollut ki (En tiedä miksi olen lopettanut tämän lauseen kesken, mutta tarkoitus varmaankin oli ikään kuin pyytää anteeksi Lindalta, mitä olin kirjoittanut.)
29.1.2012
On tapahtunut paljon asioita ja muutoksia. Uudessa luokassa ja koulussa on ylipäänsä jees. Mä en vaan jaksa tutustua kehenkään. Musta tuntuu, et mulla ei enää voi olla kavereita. Mä en halua enää puhua Lindalle. Onneks se vaihto riparia, mä en olis muuten jaksanut mennä sinne. Mun pitää päättää psykoterapia vai ei? Musta tuntuu, etten tarvi sitä, mutta toisaalta tarvisin sitä paljon.
Mitä jos mä kuolisin? Kuka mua jäis kaipaamaan? Ei varmaan kukaan. Mä en jaksa enää.
30.1.2012
Väsyttää ja kokeetkin on tulossa. Miten mä tajuan, ettei mun tarvi herätä aamulla niin aikasin? Mua pelottaa, että joku nappaa mut. Miks?
1.2.2012
Västtää ihan sairaasti. Kukaan ei enää usko, että mulla voi olla joku ihan oikeasti kipeä, koska oon valehellu niin paljon, että saisin olla koulusta pois. Nytkin maha ihan sairaan kipee, mut äiti ja mummu sanoo, et ei siinä mitään oo. Onneks saan olla huomenna pois koulusta. Mä en jaksa teeskennellä, et jee, kylläpä mulla onkin kivaa, ku koko ajan pitää kattoa näkyykö Lindaa ja ajatella, et mitä jos joku nappaa mut, mulla ei saa olla kavereita ja että mä en jaksa enää. Mä sanoin äitille ekaa kertaa ihan ku ohimennen, et huomenna mä meen kuolemaan. Äiti luulee, et mä pelleilen näillä asioilla. Mut mä en oo ikinä ollut näin tosissani. En mä haluais kuolla, mut haluisin eroon tästä kaikesta paskasta ja alottaa alusta. Mä tekisin kaiken ihan toisin, jos vaan saisin alottaa ihan tyhjästä. Mutta nyt on pakko ponnistella tästä ja suoriutua kunnialla noista kokeista. En mä jaksa lukea aina vaan. Musta tulee varmaan paskakuski. Mä kulutin kaikki voimat ala-asteella ja seiskalla.
19.2.2012
Vois tappaa itteni. Pääsis kaikki helpommalla.
Onneksi löysin nämä kirjoitukset, saan näin vähän selville mitä mulle on tapahtunut. Olen nimittäin menettänyt muistini tuolta ajalta. Sen takia minä en tajua, että miten psykoterapia voi auttaa minua, jos en muista mitään. Ensimmäinen aika tuonne terapiaan olisi keskiviikkona. Jännittää vähän, koska joudun taas aloittamaan alusta, kaiken.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
?
Jos teille läheinen ihminen on kuollut,onko teillä semmoinen tunne, että hän on matkoilla ja tulee kohta takaisin. Minulla nimittäin on, kun ajattelen Saraa. Vaikka kyllä minä oikeasti tajuan, että Sara on kuollut, mutta en pysty käsittelemään hänen kuolemaa.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Saralle
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
Niin kaunis on maa
Aurinko nousee on kastetta maassa.
Aika on herätä, nousta ja lähteä.
Kohdata ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Päivä on kirkas,
vain metsässä tuulee.
Aika on naurun ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Aurinko laskee jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Jos tietäisin
että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan,
peittelisin sinut huolellisemmin ja
lukisin puolestasi rukouksen.
Jos tietäisin,
että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ulos ovesta,
rutistaisin sinua lujasti ja
kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.
Jos tietäisin,
että tämä on viimeinen tapaamisemme,
minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle,
että olet minulle tärkeä.
Jos tietäisin,
että tämä on viimeinen päivä,
jonka saamme elää yhdessä..
Mutta eihän tämä vielä tähän lopu.
Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin..onhan?
Todennäköisesti on.
Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa
loputtomasti uusia mahdollisuuksia.
Mutta siltä varalta,
että olen väärässä eikä
minulla olekaan kuin tämä päivä sanon,
että olet minulle hyvin rakas.
Kaikki eivät näe huomista.
Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus
puristaa toinen rintaansa vasten.
Tuo Kari Rydmanin laulu "Niin kaunis on maa" on minulle todella, tärkeä, koska se laulettiin Saran hautajaisissa.
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
Niin kaunis on maa
Aurinko nousee on kastetta maassa.
Aika on herätä, nousta ja lähteä.
Kohdata ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Päivä on kirkas,
vain metsässä tuulee.
Aika on naurun ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Aurinko laskee jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Jos tietäisin
että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan,
peittelisin sinut huolellisemmin ja
lukisin puolestasi rukouksen.
Jos tietäisin,
että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ulos ovesta,
rutistaisin sinua lujasti ja
kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.
Jos tietäisin,
että tämä on viimeinen tapaamisemme,
minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle,
että olet minulle tärkeä.
Jos tietäisin,
että tämä on viimeinen päivä,
jonka saamme elää yhdessä..
Mutta eihän tämä vielä tähän lopu.
Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin..onhan?
Todennäköisesti on.
Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa
loputtomasti uusia mahdollisuuksia.
Mutta siltä varalta,
että olen väärässä eikä
minulla olekaan kuin tämä päivä sanon,
että olet minulle hyvin rakas.
Kaikki eivät näe huomista.
Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus
puristaa toinen rintaansa vasten.
Tuo Kari Rydmanin laulu "Niin kaunis on maa" on minulle todella, tärkeä, koska se laulettiin Saran hautajaisissa.
torstai 1. marraskuuta 2012
Koulupalaveri
Eilen äiti ja isä kävivät koulussa sompimassa minun koulun käynnistä. Sielä oltiin sovittu rehtorin, luokanvalvojan ja erityisopettajan kanssa, että menen joka päivä erityisopettajalle ja olen siellä vähintään kaksi tuntia. Eli ma, ti, ke, pe klo 9-11 ja torstaina klo 10-12. Meidän luokan tunneille minun ei tarvitse mennä, olen vain erityisopettajan luona. Aika lyhyitä päiviähän nuo ovat, joten olen varmaan enemmänkin koulussa, että saan kaikki läksyt tehtyä. Minulle tämä järjestely sopii vallan mainiosti.
Kerroinkin jo aikaisemmin, että koulu oli soittanuut sairaalakouluun ainankin kaksi kertaa. Kun äiti oli kysynyt, että miksi he olivat sinne soittaneet, kukaan ei ollut sanonut mitään. Tajusivat varmaan, että se oli meitä kohtaan väärin.
Onneksi tämä meni näin. Nyt tuntuu, että pystyn sinne kouluun menemään.
Kerroinkin jo aikaisemmin, että koulu oli soittanuut sairaalakouluun ainankin kaksi kertaa. Kun äiti oli kysynyt, että miksi he olivat sinne soittaneet, kukaan ei ollut sanonut mitään. Tajusivat varmaan, että se oli meitä kohtaan väärin.
Onneksi tämä meni näin. Nyt tuntuu, että pystyn sinne kouluun menemään.
Siivoamisesta
Tiistaina kävin myös psykofysioterapiassa, jossa tehtiin jumppaliikkeitä. Ennen minulla oli ihan hirveitä kipuja niska-hartia-seudulla, joiden takia en saanut nukuttua öitä kunnolla. Nyt kipuja ei ole enää ollut, joten terapiaan sovittiin enää yksi aika keväälle.
Psykoterapiaan tuli tänään aika, joka oli tarkoitettu minulle ja vanhemmille. Odotan sitä innolla, koska saan purettua itseäni jollekkin toiselle.
Kolmannelta luokalta asti olen siivonnut, laittanut astioita koneeseen, imuroinut ja pessyt pyykkiä. Viime vuonna, kun äiti opiskeli illat toisella paikkakunnalla, minä siivosin koko alakerran joka päivä. Eikä meidän talo ole ihan pieni, 100 neliöä siivottavaa alakerrassa. Minua ahdisti hirveästi jos jokin paikka oli sotkusena. Osastolla psyko sanoi, että tällaista pakkosiivoamista esiintyy yleensä anorektikoilla ja osastolla ihmeteltiin, että mistä tämmöinen ajattelutapa minulle on tullut. Itsekään en sitä tiedä. Nykyään en välitä vaikka paikat ovat vähän rempallaan, mutta hirveä siivo kyllä vielä ahdistaa. Mutta tässä asiassa on menty parempaan päin.
Psykoterapiaan tuli tänään aika, joka oli tarkoitettu minulle ja vanhemmille. Odotan sitä innolla, koska saan purettua itseäni jollekkin toiselle.
Kolmannelta luokalta asti olen siivonnut, laittanut astioita koneeseen, imuroinut ja pessyt pyykkiä. Viime vuonna, kun äiti opiskeli illat toisella paikkakunnalla, minä siivosin koko alakerran joka päivä. Eikä meidän talo ole ihan pieni, 100 neliöä siivottavaa alakerrassa. Minua ahdisti hirveästi jos jokin paikka oli sotkusena. Osastolla psyko sanoi, että tällaista pakkosiivoamista esiintyy yleensä anorektikoilla ja osastolla ihmeteltiin, että mistä tämmöinen ajattelutapa minulle on tullut. Itsekään en sitä tiedä. Nykyään en välitä vaikka paikat ovat vähän rempallaan, mutta hirveä siivo kyllä vielä ahdistaa. Mutta tässä asiassa on menty parempaan päin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)